perjantai 1. tammikuuta 2016

kirja on täynnä ja uusi odottaa




Vuorotteluvapaalla täyttyi paksu itsetehty kirja 
ja vierellä odottaa kauan haaveilemani Traveler's notebook tyhjänä vielä.  
Se toimii samalla myös kalenterinani.
 Uusi vuosi ja uusi kalenteri,  se on tuntunut aina mukavalta. Käytän kyllä kännykkäkalenteriakin, mutta siinä ei tule samanlaista uuden alun tuntua.

Sain nuo jämälankajoulukalenterivillasukatkin valmiiksi. 
Niissä on paljon muistoja viime joulukuulta. Sovelsin kyllä ohjeita. 
Onhan siinä Finlandian alun nuotteja Sibeliuksen syntymäpäivänä ja 'pohjantähtiä' Väinö Linnan syntymäpäivänä,
 mutta myös täysikuu ja juna yönä, jolloin tulin lapista 
tai lumihiutaleita päivänä, jolloin erityisesti innostuin lumesta. 
Näin on hyvä lähteä uuteen vuoteen!

Toivotan kaikille blogini vierailijoille iloista ja innostavaa uutta vuotta,
 sopivan rentouttavia hetkiä unohtamatta!

Näin uutena bloggaajana haluan myös kiittää kaikista vierailusta ja hienoista kommenteista, jotka kovasti ilahduttavat!


10 kommenttia:

  1. Kauniit sukat, jotka toivivat varmasti sinulle, kuin räsymatto, josta voi muistella esim.mummin vanhaa leninkiä ja sitä kautta mummia.Muistat noita ihania hetkiä sukkasi kuvioista.Sovelletut ovat aina mielenkiintoisempia ja enemmän omanlaisia.Uusi kalenteri on tosiaan aina niin hienoa ottaa käyttöön, kuin aloittaisi puhtaalta pöydältä? :)Hieno tuo omasi onkin! Kiitos, ja toivon paljon kaikkea mielenkiintoista notebookiisi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin juuri tuuliselta kävelyretkeltä ja kyllä miltei polviin asti ulottuvat villasukat lämmittivät mukavasti :) Mielenkiintoista alkavaa vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Hienot sukat, joita katsellessa muistuu mieleen joulukuun miellyttävät tapahtumat. Itse tehty kirja onkin arvokas, kannesta kanteen.

    Uusi kalenteri odottaa uusia seikkailuja...
    Oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, minulla on jo viime vuoden joulusukat ja niissä näkyy mm lapsenlapseni syntymähetki :)
      Sopivaa seikkailuvuotta sinullekin!

      Poista
  3. Vaude vaan, mitkä mennen joulukuun nostalgiasukat. Eikö vaan ollut ihana kutoa ja odottaa innolla uuden aamun uudet ohjeet.
    Joko vuorotteluvapaasi on loppunut/loppumassa?
    Nyt otan sinulta tuon idean traveller´s notebookista, mutta sävellän sen vain tietokoneelle. Usein minun on pitänyt aloittaa jonkin sortin muistiin pistämistä päivän kulusta. Eli aloitaan kirjoittamaan "päiväkirjaa"ehkäpä juuri raapale-tyyliin. Ainakin tiiviisti.
    Iloitsen, että olen löytänyt blogisi. Mukavaa vuoden kulkua sinulle,.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana kutoa ja miettiä malleja.
      Kyllä vuorotteluvapaa on jo loppunut ja työt alkaneet. Yritän nyt löytää tähän blogin pitämiseen sopivan ajan. Kunhan valo lisääntyy ja päivät pitenevät se on helpompaa, luulisin.
      En lapsena enkä nuorena pitänyt päiväkirjaa, nyt minusta on mukava pohtia välillä asioita syvällisemmin ja merkitä päiviä 'muistiin', piirrellä jne.
      Samoin myös minä olen iloinnut blogistasi kovasti.
      Laita vain meille etelän ihmisille niitä talvikuviasi, täälläkun ei lunta ole.
      Mukavaa vuoden kulkua sinullekin!

      Poista
  4. Onpa upeat sukat, vau!! Ja muistikirjat ja kalenterit, ai ai, niissä on jotakin taikaa :) Mä en ole oppinut lainkaan puhelimen kalenteria käyttämään...

    Kiitos sinulle blogistasi, jakamisesta! Kaikkea hyvää ja kaunista uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, samoista syistä :)
      Sinun ajatuksesi saavat usein minut innostumaan!
      Valoisaa alkavaa vuotta sinulle!

      Poista
  5. Sukkia minäkin kehun!!!
    Kalenteria minulla ei vielä tälle vuodelle olekaan, hassua en ole hoksannut vielä edes kaivata sellaista. Mutta lomaa onkin vielä pari päivää.
    Kaikkea hyvää ja menestyksekästä tälle vuodellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle!
      Itsekin koen eläväni aina nämä loppiaista edeltävät päivät aivan kuin jossain välitilassa vuosien välissä. Eiköhän tähänkin vuoteen päästä kiinni :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa