sunnuntai 8. tammikuuta 2017

piilipuu



Vanha piilipuu, jonka ikää ei kukaan tiedä,
niin monet ihmissukupolvet se on ollut omalla paikallaan.
 Onttokin se jo on, ihminen mahtuu sinne sisään seisomaan.

Se näyttää kuolleelta ja hauraalta,
 mutta kevään tullessa se herää eloon
ja kesällä sen nuoret oksat ovat täynnä herkkää vihreyttä.
Paljon on elämänsä aikana nähnyt ja kokenut tämä puu ja uskoisin,
että se on saanut olla kotina melkoiselle määrälle pikkueläimiä.

Kyseessä on siis nykyisin yleisimmin salavaksi nimitetty puu.
 Piili on tarkoittanut teräväkärkistä nuolta,
joten salavaa lienee käytetty nuolien raaka-aineena.


10 kommenttia:

  1. Nämä ovat sykähdyttävän upeita nämä ikiaikaiset puut!
    Vierellä ei voi kuin tuntea itsensä niin pieneksi ja uudeksi maailmassa.
    Liekkö puunhenki tuossa pienenä tummana hahmona istumassa, hiukan päätään roikottaen surullisen oloisena suoraan paksun, alaspäin roikkuvan oksanhaaran alapuolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tulee aina voimaannuttava tunne, kun näkee miten paljon puu on kokenut kovia ja ikä näkyy, mutta silti aina uusin innoin kevääseen! Siispä minäkin...

      Varmaan se puunhenki vaan levähtää hieman, että jaksaa taas keväällä toivottaa uudet versot ja linnunpojat tervetulleiksi ;)

      Poista
    2. Jäin miettimään puun riemua keväällä.
      Totta! Silmuista hiirenkorville ja niistä lehdiksi, sen riemun vahdinhan melkein paljaalla silmälläkin näkee. <3
      Ja juuri niin. Siinä se hiukan nuokkuu ja vain lepäilee ja keräilee voimiaan kevääksi.

      Poista
  2. Jotenkin ihana ajatus että puidenkin kunnon tarkastimiseen on oma ammattikuntansa, joka tutkii vauriot ja voinnit ja tekee hoitotoimenpiteen tai päätöksen kaatamisesta.
    Vanhat puut ovat kauniita, tykkään erityisesti omenapuista!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon puuhun liittyy vanha uskomus: Se joka puun kaataa tulee kohtaamaan kuoleman.
      Eiköhän puilla oma haltijansa kuitenkin ole :)
      Vanhat omenapuut ovat hellyyttäviä.

      Poista
  3. Komea vanhus, jolla olisi paljon kerrottavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti. Se sijaitsee jo varhaiskeskiajalla perustetussa kylässä.

      Poista
  4. Sinnikäs puu. Salavana minä tunnen piilipuun, joskin se nimikin oli tuttu. Onkohan joku joskus kauan sitten sen tuonut muualta ja istuttanut tuohon puutarhaan, joka on noin voimalla vuosien saatossa villiintynyt?
    Minulle tuli puustasi mieleen lähipellon ikivanha raita. Se säästettiin pajujen raivauksen yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha raita minullekin tuli tuosta puusta mieleen, mutta tarkistin tiedon kylä nettisivuilta.
      Siinikäs on - ollaan mekin ;)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa