lauantai 26. joulukuuta 2015

näkemiin pohjoinen



Näkemiin pohjoisen valoisuus, sininen hämärä ja lyhdyt pimeässä.
Näkemiin pienet silmät ja syliin pyytävät kädet. 

Junan kolkkeessa on hyvä mennä eteenpäin. 
Äsken hieman aikaa seisahduimme,
kun veturimme kävi auttamassa edellisen junan väsähtänyttä kolleegaansa. 
Aivan kuin lapsuuteni satukirjassa :)

torstai 24. joulukuuta 2015

joulun toivotus

Hyvää joulun aikaa ja toivorikasta uutta vuotta
kaikille lukijoilleni!

tiistai 22. joulukuuta 2015

pohjoisen tunnelmia


 

Vuorotteluvapaata on jäljellä vielä muutama päivä.
Nyt kuitenkin saan olla läheisten kanssa tällä kertaa hieman pohjoisempana.
Hiihtämisessä oli välillä muutaman vuoden luova tauko, 
nyt kokeilin ja mukavaa oli.
Käytössä vain on hieman tottumattomat lihakset :)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

mutkia


Monesti elämä ei ole suoraviivaista ja hyvä niin, 
mutta matkalla voi olla hankaliakin vaiheita. 
Aina kaikkea ei ole helppo hyväksyä.
Luotan kuitenkin valon voimaan!



maanantai 14. joulukuuta 2015

tähtien tuikintaa



Muisto muutaman vuoden takaisesta joulusta mökillä.
Tuhansia tähtiä tuikki saunamatkalla. 
Saunaan mentiin juosten, mutta takaisin saattoi jo kävellä pakkasessa rauhallisesti, 
sisältä asti lämminneenä. 

Tämän vuoden tähdetkin  ovat alkaneet tuikkia
kuvassa tyttären tekemiä uutukaisia.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

aamulla hymyä



Kaikkien Lucia neitojen iloksi yöllä on satanut lunta.
Ympärillä oleva maailma onkin aivan erilainen, tuolla ja tuolla....
Hymy pyrkii väkisinkin huulille.


perjantai 11. joulukuuta 2015

etsimässä



Valoisa ja lämmin joulun odotuksen tuntu voi löytyä pienistä asioista.
Lumesta se löytyisi helposti, mutta sitä ei täällä kotikaupungissa ole.
Niinpä pengoin hieman - löytyisikö sitä varastoista.
Löytyi :)
Minulle tärkeiden läheisten ihmisten tekemiä tunnelman tuojia.
Ne lämmittävät mieltä yhä edelleen...