'Niityillä kasteisilla, hämärä käy yli maan...'
Kasteiset niityt - vielä kaukana,
mutta tuo runo elää silti minussa - näin talvellakin.
Vaikka onhan sitä talveenkin sopivia:
'Tule talvi tuiskuinesi
puhalla puhurin poika,
et mun mieltäni masenna,
etkä taita tahtoani.
Kesän marjoja keräsin,
suven marjat suukottelin,
varaksi vihaisen vilun,
talvilämmön läheheksi'
Tästä runosta pidän kovasti ja se antaa aina voimaa, kun on oikein kylmä - toivottavasti sille olisi tarve edes jonakin päivänä vielä tänä 'talvena'. En tiedä kuka sen on kirjoittanut, vai onko se vanha kansanruno?
Talviseen vesisateeseen en tiedä voimaannuttavaa runoa :(
Sadun tämän päivän blogipostaus sai minutkin ajattelemaan lapsien kasvamista ja edellisiäkin sukupolvia. Tietyt kuvat ja esineet palauttavat mieliin isoja asioita!