tiistai 19. huhtikuuta 2016

pöheikkö ja peurojen polku


Jo monta monta vuotta sitten näin pysäyttävän taulun 'pöheiköstä'. 
Teoksen nimeä en muista, enkä valitettavasti tekijääkään, 
mutta tuon maalauksen viivat, värit, valojuovat, varjovärit saivat näkemään kauneuden. 
Sen jälkeen olen nähnyt nuo monien mielestä risukkoiset alueet mielenkiintoisina,
 varsinkin silloin kun valo siivilöityy puiden välitse. 

8 kommenttia:

  1. Sympaattinen kuva leskenlehdestä.Kuvassa on jotenkin hauras tunnelma.Auringon valo näkyy tuolla nurkassa.
    Taidan ymmärtää, mitä tarkoitat tuolla pöheikkö-mielenkiinnolla.
    Minua nimittäin on aina miellyttänyt puiden varret ja oksistot.Eri vuodenaikoina.Ja vastavalo siivilöityneenä juuri se upein.
    Nuori koivikko,juurikin sellainen pöheikkö, on super kaunis hiirenkorvilla tai aikaisen kesän lehdissään, hennon vaaleanvihreänä, laskevan auringon vastavalossa katsojaan nähden.Tai vanhan siimeisen metsän horisontissa nuori pöheikkö ja sieltä siivilöityvä valo.On useammankin kerran pitänyt jäädä paikoilleen ihastelemaan. :)Toivottavasti en pahemmin turmellut omaa ajatustasi varsinkin, jos se kumpuaa jonkun pysähdyttävän taulun fiiliksestä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et toki :)
      Hienoa kuvausta sinulta erilaisista luontopaikoista!

      Poista
  2. Kaunis pöheikkö! RAkastan metsiä...metsässä liikkumista ja juuri tuollaisia pöhekköjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee vielä todeta, että nautin myös tuoksuvista oranssirunkoisista männiköistä, tiheistä kuusikoistakin (joskus), valkoisista koivikoista, runsaskasvuisista lehtometsistä... Onneksi metsiä on erilaisia :)

      Poista
  3. Pöheiköt ovat parhaita, valokuvaamiseenkin.

    VastaaPoista
  4. Jatketaan siis tutkimusretkiä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa