sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

salaisuuksia




Ensimmäinen viikonloppu mökillä,
 järvi harmaassa jäässä, mutta kumahtelua ei vielä kuulunut.

Puutarhassa minulla oli jokavuotinen 'salainen puutarha'-tunnelmani. 
Lehtien alta löytyi vaikka mitä, unohdan aina osan kasveja ja 
aina silloin tällöin löydän uuden mielenkiintoisen alun, 
joka tosin voi aikaa myöten paljastua vaatimattomaksi kukaksi,
sellaiseksi kasviksi,
jota joskus rikkaruohoiksikin kutsutaan.

Lapsena tuo F. Burnettin kirja 'Salainen puutarha' vaikutti minuun syvästi 
ja saman yllätyksellisen ilon koen joka kevät! 

Tiettyyn tunnelmaan liittyvät tietyt kirjat, 
jotka ovat kulkeneet mukanani vuosikymmeniä. 

12 kommenttia:

  1. Tänään on ollut ihana päivä ja juuri oikea päivä lähteä mökille katsomaan, mitä salaisuuksia sieltä paljastuu. Ymmärrän, että olet nauttinut päivästä. Tulkoon samanlaisia paljon lisää nyt kevään saapuessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!
      Kun tuollainen päivä osuu viikonloppuun niin ei voi kuin nauttia.

      Poista
  2. Ensimmäisessä kuvassasi hienot värit.Lumikellot työntyivät edellisen kotini takapihalla lumenkin läpi.Vekkulin kauniit pikku kukat.Versojen etsintä on tosi mielenkiintoista ja toivoa herättävää puuhaa. Eikä niin väliä, vaikka myöhemmin paljastuvat rikkaruohoiksi.Kaikki kasvit ovat tervetulleita? :)Minäkin siirrän tunnelmia kirjoista omaan elämääni ja päinvastoin.Tuo Salainen puutarha pitääkin taas lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suhde joihinkin kirjoihin on jännä juttu, joissakin tapauksissa syy läheiseen suhteeseen on selvä, mutta joissakin ei. Tuossa yllämainitussa kirjassa syy on tietysti nuo kevään kasvit ja esim. Huovisen Hamstereissa varustautuminen talveen. On kuitenkin kirjoja, joissa tuo syy ei ole yhtä ilmeinen tai en ole löytänyt syytä ollenkaan. Silti ne ovat tärkeitä!

      Poista
  3. Salaisen puutarhan olen lukenut usein., tosin vasta aikuisena. Siinä on jotain hyvin viehättävää ja kiinnostavaa.
    Keväinen puutarha on retki kevään ihmeisiin. Löytämisen iloa.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanaa, tuo kasvun ihme on aina yhtä mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi siitä innostuu joka kevät aina uudestaan :)

      Poista
  5. Ihana, kiitos kun muistutit tuosta Salaisesta puutarhasta, pitäisi se nyt ehdottomasti lukea kaikkien vuosien jälkeen! Jäin nyt kiinni tuohon ekaan kuvaan, se on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vinkkiä täältäkin päin.

      Sammaleiset kivet ovat minulle tärkeitä, kiehtovia.
      Kovan ja pehmeän yhdistelmä. Hienovivahteinen värimaailma.
      Hitaasti kasvava sammal ja ikuinen kivi...

      Poista
  6. Ihana ihana vihreys ja kaikki salaisuus, joka maasta yllättää, tämä on aikaa, joka on kuin lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, lahja, josta joka päivä paljastuu takin uutta.
      Kun vaan muistaisi pysähtyä katsomaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa